Visoko on herättänyt markkinoilla kiinnostuksen ja tarvitsee lisäresursseja vastatakseen lähivuosien tarpeeseen sekä yritysvastuun kiristyvän lainsäädännön muutokseen. Visoko hakee osakasta yhteistoimintaan, konsultoinnista kiinnostuneen tahon kanssa tai muita yhdistämisen mahdollisuuksia.
Vaihtoehtoisesti Visoko hakee lisävoimia ja kasvua yhdistämällä työt yhteen vastuullisen, sopivan toimijan kanssa Visokon liikkeenjohdon konsultoinnin osalta. Jos asiakkaanne kyselevät yritysvastuun, kestävän kehityksen ja tulevaisuusennakoinnin palveluja, niin ota yhteyttä. Keskustellaan, mitä voimavarojen yhdistäminen voisi asiakkaillenne tarkoittaa.
Kyselevätkö asiakkaanne vastuullisuuspalveluja yritykseltänne? Visoko haluaa neuvotella osakkuudesta, yhteistyöstä ja investoinnista Visokon liiketoimintaan kanssanne. Voitte olla esimerkiksi finanssi-, IT-, teknologia-, konsultointi-, koulutus- tai viestintäalan yritys.
Visoko on lähes kaksi vuotta toiminut kasvuhakuinen Startup ja sillä on skaalattava, uudistava ja kansainvälisten kasvumarkkinoiden potentiaalin liiketoiminta. Visoko erikoistuu kestävän rahoituksen ja ekologisen ympäristökonsultaation yhdistäjänä tuomaan hyötyä yrityksille konsultoiden, mentoroiden ja kouluttaen. Menetelmät on luotu digitaalisiksi, ketteriksi ja skaalattaviksi.
Mitä osakas tai yhteistyöyritys hyötyy
Yhdessä voimme tuoda asiakkaillemme lisäarvoa ja yhä asiakaslähtöisemmän palveluketjun. Osakkaalla on mahdollisuus hyötyä jo tehdystä kehitystyöstä.
Alalle tarvitaan toimijoita, koska palvelujen tarve kasvaa tulevan lainsäädännön myötä. Lakimuutos tukee vastuullisuuden konsultoinnin yritystoimintaa. Tarvitaan erilaisia työkaluja: sparrausta, kartoituksia, analyysejä, raportteja, vastuullisuuden tiekarttoja, visuaalista näkyvyyttä ja viestintää.
Visoko haluaa vastata haasteeseen ja auttaa näissä asioissa PK-yrityksiä – yhteistyössä sopivan tahon kanssa. Ennakointi on yrityksille järkevää. Markkinoilla on tulevina vuosina tarvetta erikoistuneille, skaalautuville ja asiansa osaaville kustannustehokkaille palveluntuottajille.
Tuleva lainsäädännön muutos
Kestävä rahoitus, taksonomia ja kiristyvä EU:n yritysvastuulaki laajentuvat koskemaan pakollisen raportoinnin osalta yli 50000 yritystä EU:n alueella – nyt vasta 11000 raportoi vastuullisuudesta. PK-yritykset tulevat seuraamaan suuryrityksiä arvoketjuissa. Tällöin vastuullisuuden palvelujen tarve kasvaa. Tilanteen ennakointi antaa vastuullisuuteen panostaneille yrityksille kustannushyötyä ja etulyöntiaseman. Vastuullisuus ei ole enää yrityksillä valinta, vaan elinehto.
Miksi Visoko on hyvä kumppani
Visoko on arvopohjainen yritys, joka tekee luotettavasti sen mihin ryhtyy. Visoko panostaa laatuun ja asiakkaiden kuunteluun, reagoiden ketterästi muuttuvaan tarpeeseen.
Visoko on lähtenyt liikkeelle edelläkävijänä, koska lainsäädäntö ei ole vielä ohjannut tekemistä. Yritysten huomio on ollut pandemian, Ukrainan tilanteen, energiakriisin sekä suhdannetilanteiden haasteissa. Markkinoilla on toistaiseksi niukasti kilpailua, koska lainsäädäntö on pakottanut vasta suuryritykset liikkeelle. Visokon erityisosaaminen on kestävässä rahoituksessa ja ekologisessa ympäristökonsultaatiossa.
Visoko on kehittänyt konseptinsa käytäntöön pilottiasiakkaiden ja vahvojen yhteistyöyritysten Vision Factoryn ja Metodixin kanssa. Visoko toteutti ELY-kehitys- ja pankkirahoituksen avulla laajan 1,5 vuoden kehittämisprojektin. Business Finlandin Innovaatiohankkeessa Visoko lähti viemään eteenpäin uudistavaa, luonnon ja ympäristöarvot vahvasti huomioivaa ekologista ja näkemyksellistä toimintaa mm. verkkokurssiensa avulla.
Kehittämisen, tuotteistamisen ja liiketoiminnan palvelumuotoilun avulla syntyi asiakkaille tarpeiden mukaisesti räätälöity kestävän hyvinvoinnin, -kehityksen, -rahoituksen, -sijoituksen ja tulevaisuudenennakoimisen työkalupakki.
Osakepohjan laajentamisella tai yrityskaupalla Visoko hakee markkinoilta vahvaa kilpailuasemaa, kasvumahdollisuuksia ja resurssointia. Yhteistyöhön lähtevä yritys saa kumppaniksi kehitystyöhön panostaneen, luotettavan toimijan.
Muuta Visokosta
Visokon kotisivut ovat laadukkaat, sisältäen englannin kieliversion. Yrityksen logo on EU-tavaramerkillä suojattu. Sertifikaatti ja vastuullisuusohjelma sekä referenssit ja markkinointikanavat löytyvät kotisivuilta. Markkinointia on tehty aktiivisesti useissa sosiaalisen median kanavissa. Yrityksellä on blogi. Liiketoiminnan prosessit on dokumentoitu, suojattu ja aineeton omaisuus tavaramerkein turvattu. Verovelkaa ei ole ja yrityksellä sekä omistajalla on hyvä maine ja useita suosittelijoita. Visokolla on laajat verkostot ja yritystyötahot, joten laajat toimeksiannot ovat mahdollisia.
Tällä hetkellä Visoko työstää Ekokompassia ja STF-sertifikaattia tavoitteenaan saada molemmat vuonna 2022. Visokolla on ennestään Green Care Luontovoima-laatumerkki.
Arvot johtavat yrittäjän luonnon ja hyvinvoinnin suuntaan
Visokon arvoihin kuuluu kunnioittavasti, hyväntahtoisesti, rohkeasti ja läpinäkyvästi toimiminen. Visoko on strategisen muutosjohtamisen, kestävän hyvinvoinnin ja toimialojen uudistamisen tienraivaaja. Visokon perustajalla on tavoite rajata ja selkeyttää tekemistään. Koko vastuullisuuden liiketoiminnan ostaminen on neuvoteltavissa, samoin nykyisen omistajan työpanos siihen liittyen.
Arvot johtavat perustajan yrittäjyyden suuntaa yhä enemmän uudistamiseen ja erityisesti luonnon, luontoterveyden ja -hyvinvoinnin huomioimiseen. Osakkuuden tai myynnin myötä tavoite on eriyttää toiminnot liikkeenjohdon konsultoinnin ja luontoperustaisten palvelujen osalta.
Liikkeenjohdon konsultointi vaatii resursseja menestyäkseen. Osakkuudet, pääomasijoittaminen ja yhteistyö olisivat luonnollinen jatkumo kilpailukyvyn parantamiselle sekä hyvälle kehitystyölle.
Yhteys luontoon on avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja Visokon toiminnan kulmakivi.
Kysy lisää Visokosta, osakkuudesta ja mahdollisesta yrityksen liiketoimintaan sijoittamisesta sekä yhteistyöstä!
Etenkin nuoret ovat huolissaan maapallon ja luonnon tilasta. Niinpä Visoko kuuntelee mielellään, mitä mieltä nuoret ovat ja mitä asioille pitäisi tehdä:
• Ihmisiä pitää motivoida ajattelemaan • Ympäristölait tulevat! • Kaikilla yrityksillä ei ole valmiuksia • Vihreämpi tulevaisuus • Luonto ei tarvitse meitä, me tarvitsemme luontoa elääksemme
Laurean nuorten opiskelijoiden Circular Economy Goes East and West -hankkeen järjestämä Design Sprint huipentui kesäkuussa palvelukonseptien esittelyihin. Laurean palvelumuotoilun opiskelijat kehittivät Visokon tarpeisiin mm. Better Future -pelin ja useita muita innovatiivisia ideoita, joita Visoko voi jatkossa hyödyntää auttaakseen asiakkaitaan.
Visoko ja Laurea yhteistyössä
Kestävän kehityksen pelin tai työkalun tavoitteena on tutustuttaa asiakasta YK:n Agenda 2030:n maailmanlaajuisiin kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Yhteistyöhön liittyi Visokon näkökulmasta tehtävänanto, aineiston luovuttamista aihioon liittyen, haastatteluita, ajatustenvaihtoa, kysymyksiin vastausten antoa sekä tarvittavan asiantuntemuksen siirtoa nuorille. Nuorten kunniaksi voi sanoa, että he tarttuivat innolla projektiin ja osasivat kysyä oikeita kysymyksiä, jotta pääsivät työssään eteenpäin. Heillä riitti oivalluskykyä ja visioita tulevaisuuteen. Kaikki neljä tiimiä loivat mitä parhaimmat ideat kestävän kehityksen SDG (Sustainable Development Goals) tavoitteiden ympärille. Jokainen aihio on viemiskelpoinen käytäntöön. Design Sprint -tapahtumaan liittyi esittelyitä, parhaiden käytäntöjen valinnat ja kisailu tiukassa aikataulussa.
Kaikissa esityksissä oli tiimeinä nähty vaivaa ja saatu liiketaloudelliset kulmat esille. Mitä yritykset juuri näillä markkinoilla tarvitsevat ja mitä ne ovat valmiita ostamaan? Joskus yksinkertaisin versio on tuottavin. Vain asiakkaille käytäntöön viety testaus voi osoittaa lopulta toimivuuden.
Miten selkiyttää asiakaspolkua?
Visoko voi auttaa asiakkaitaan ja antaa kestävän kehityksen edistämiseen välineen tietoisuuden ja informaation lisäämiseen, hauskassa ja helpossa muodossa. Digitaalinen muoto voi houkuttaa eri ikäisiä ja tyyppisiä asiakkaita sekä olla positiivisesti yllättävä. Samalla se antaa hyötyä muille sidosryhmille. Kestävän kehityksen pelillistä menetelmää voi mahdollisesti hyödyntää Visokon verkkokursseissa, koulutuksissa ja työpajoissa linkittäen niihin. Visuaalinen, pelillinen ja leikkimielinen tapa voi keventää tunnelmaa muuten vaativassa aihepiirissä. Se voi myös motivoida sisäistämään SDG -tavoitteiden merkitystä käytännössä.
Kysymysten kysyminen ja vastausten antaminen sopii erityisen hyvin Visokon toimintamalliin. Visoko on sitä mieltä, että nähdäkseen muutoksen pitää uskaltaa kysyä kysymyksiä ja kyseenalaistaa.
Yhteistyö on avain muutokseen
Yhteistyöstä jäi positiivinen vire. Tämä tapa on oikea saada ajankohtaisia ja toimivia ideoita lanseerattua yritysmaailmaan. Visoko suosittelee muillekin yrityksille yhteistyötä ja yhteiskehittämisen kokemuksia Laurean kanssa.
Yhteistyön lisäksi tarvitaan eri ikäisiä ja monimuotoinen kokoonpano näkökulmia, jotta asiat muuttuvat ja kestävyys sekä pitkän elinkaaren tekeminen mahdollistuu. Yhteistyö nuorten kanssa on alku, jossa saadaan tuoreita näkökulmia. Nuoria kiinnostaa se, miltä maailma näyttää 5 vuoden ja 25 vuoden kuluttua. Entä miltä maailma ja luonto näyttäytyy 60 vuoden kuluttua lastenlasten elämässä?
Luonto selviää ilman ihmistä, mutta ihminen ei ilman luontoa.
Musta joutsen saapui taas
Se tuli kutsumatta, ennalta arvaamatta, pyytämättä – maailmanlaajuinen Covid-19 virus, joka leviää eri muunnoksina ja on mahdollisesti uusi normaali myös länsimaissa. Tilanteeseen ja valvontaan puututaan hallitusten toimin. Talouselämä notkahtaa ensin, kunnes markkinakurssit lataavat nopeasti jo odotuksia tulevasta. Jotkut toimialat hyötyvät, joillekin tilanne on tuhoisa.
Tuleeko tästä uusi normaali ja mihin suuntaan se menee? Ovatko vastuullisuus, inhimillisyys ja yhteisöllisyys lisääntymässä muuttuneessa toimintaympäristössä? Maapallon väliluku on kiihtynyt 7,7 miljardiin ja käytämme koko ajan sen varoja kestämättömästi. Ilmastonmuutos, luonnonvarojen hupeneminen sekä luonnon monimuotoisuuden häviäminen ovat aikamme suurimpia globaaleja uhkia. Edellä mainitusta syystä yritysten merkittäviksi sidosryhmiksi voidaan lukea luonto ja maapallo. Tulevat sukupolvet ja luonto odottavat nyt velkaa takaisin maksettavaksi.
Mustat joutsenet keskuudessamme
Mustat joutsenet eivät saavu turhaan ihmisten ja kansakuntien elämään, vaan niillä on aina jokin tärkeä viesti tuotavanaan. Päätöksenteossa jätetään usein ”Mustan joutsenen” esiintymisen mahdollisuus huomioon ottamatta. Musta joutsen on metafora, joka tarkoittaa yllättävää, vaikutuksiltaan laaja-alaista tapahtumaa, jota ei jaksettu uskoa mahdolliseksi. Trendien katkeamiset ovat sitten aina suuria yllätyksiä. Myös valtiolliset päättäjämme toimivat usein niin kuin mustia joutsenia ei olisi olemassakaan. Mustia joutsenia ovat suuret katastrofit tai muut merkittävät ja yllättävät käänteet, jotka katkaisevat normaaleina pidettyjen tapahtumain virran. Esimerkeiksi voidaan mainita Neuvostoliiton romahdus, pörssiromahdukset, internetin leviäminen, isku New Yorkin kaksoistorneihin, Tyynen valtameren tsunami ja nyt Covid pandemia ovat mustia joutsenia.
Tulevaisuuden ennakointi on yrityksien vakuutus tulevaisuutta varten
Miten yritykset voivat varautua mustiin joutseniin tai ikäviin yllätyksiin? Ottamalla vakuutuksen? Yksityinen ihminen voi ottaa vakuutuksen tulipaloa varten. Yrityksen tapa sammuttaa tulipaloja on keino paitsi vakuuttaa arvokas liiketoiminta, myös ennakoida tulevaa. Delfoi tulevaisuusmenetelmä sopii tutkimuskäytön ohessa organisaation kehittämistyökaluksi, jota käytetään esimerkiksi yrityksen tai organisaation strategiatyössä, toimintaympäristön monitoroinnissa, yrityksen tai toimialan ennakoinnissa tai vaikkapa osallistavassa päätöksenteossa. Yritys voi sen avulla jatkuvasti ja systemaattisesti pyrkiä parantamaan toimintaansa ja ennakoimaan toimintaympäristöään.
Miten ennakoida tulevaa
Visokossa on tehty tulevaisuuden ennakointiin liittyvä selvitys; Vahvat ympäristöarvot ja yhteys kestävään liiketoimintaan. Lue lisää siitä, mitä löydöksiä yritys voi ennakoida omassa yrityksessään, toimialallaan, toimintaympäristössään seuraavia kahtatoista teemaa ja varautua toiminnassaan tulevaan.
Lue lisää näistä teemoista selvityksen tiivistelmästä:
Ympäristövastuullisuudesta on tullut jo hygieniatekijä Isot investoijat näyttävät suuntaa ilmastonmuutoksen hillitsemiselle Sertifikaatit osana ratkaisua Eettinen kuluttaminen Väestörakenne muuttuu ja kilpailu kyvykkäistä työntekijöistä kovenee Kaupungistuminen ja valosaaste osa ympäristöhaasteita Teknologia sulautuu kaikkeen tekemiseen Vastuullisuudesta globaali kilpailuetu Työn uudelleen määrittely tulevaisuudessa Omistustaloudesta jakamistalouteen Kestävän hyvinvoinnin mittarit Ekososiaalinen sivisty
Selvitys on tehty yrityksien hyödyksi peilaamaan yritysten liiketoimintaa vuoteen 2030 megatrendit huomioiden (Sitra ym).
Huomioidaanko ilmastonmuutos ja luonnon suojelu viimein? Ilmastonmuutos on totta ja elämme sen kriittisyyttä ja kiireellisyyttä todeksi. Luontoyhteyttä etsitään uudelleen. Onko luontoyhteyden syventäminen kenties avain arvojen tarkistukseen? Musta joutsen toi arvokkaan viestin. Otammeko sen vastaan? On aika ryhtyä tekoihin.
Ennakointi on pakollinen osa tulevaisuuden menestystekijöitä yrityksissä ja organisaatioissa. Ennakointiosaamisessa on erityisen tärkeää nähdä erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia ja taidosta hahmottaa näihin tulevaisuuksiin johtavat polut. Ennakoinnissa on kyse proaktiivisuudesta, jossa otetaan aktiivisesti vastuu tulevaisuudesta, kehityskulkujen passiivisen seuraamisen sijaan. Ennakointi antaa organisaatiolle mahdollisuuden valita monista näkymistä oman tulevaisuutensa aineksia ja tapoja tavoitella niitä.
Tulevaisuus ei ole ennalta määrätty ja siihen voi myös vaikuttaa. Parhaiten menestyvät yritykset, jotka varautuvat mahdollisiin tapahtumiin. Ennakoivat yritykset saavat lisää liiketoimintamahdollisuuksia ja ovat parempia riskinhallinnassa.
Yhteiskunta on murroksessa – ennakoinnilla kestävää toimintaa
Jos yritys toimii kapeakatseisesti eikä ota huomioon maailman muutosta, se on pian entinen yritys. Yritykset ennakoivat tulevaa lainsäädäntöä – regulaatiota, jotta ne sen voimaan tullessa olisivat vähintään yhtä hyvässä terässä kuin kilpailijansa. Tämä ei kuitenkaan riitä. Tilanne vaatii nopeita toimia: yritysten edelläkävijyyttä välttää, vähentää, korvata ja kompensoida omat haittansa. Luonto ja maapallo ovat yritysten pakollisia sidosryhmiä. Yrityksillä on vastuu toimia osana hyvää yhteiskuntaa. Megatrendit, kuten globalisaatio, urbanisaatio, digitalisaatio, ilmastonmuutos ja resurssipula, vaikuttavat jokaisen yrityksen, organisaation ja yksittäisen ihmisen tulevaisuuteen.
Ennakointi on proaktiivista varautumista yrityksen tulevaisuuteen
Ennakointi on muutakin kuin megatrendeihin reagointia. Se on käyttökelpoinen arjen toimintaan vietävä systemaattinen menetelmä ja työväline. Sitä voi hyödyntää strategiseen suunnitteluun, riskinhallinnan ja mahdollisuuksien kartoittamiseen, mutta viedä se myös joka tasolle organisaatiossa – osaksi toimintoja. Näin tekevät jo edelläkävijäyritykset. Ennakointi liitetään usein megatrendeihin, mutta on tärkeää mieltää se työkaluna yritysten jatkuvaan seurantaan, osaksi organisaation strategisen johtamisen työkalupakkia.
Toimintaympäristö haastaa muuttumaan
Viimeisten vuosien toimintaympäristön rajut muutokset Covid -pandemian ja Ukrainan sodan vaikutusten osalta ovat pakottaneet yritykset reagoimaan muutoksiin varautumiseen ja kyseenalaistamaan vanhojen käytäntöjen toimivuutta. Ennakointi tarkoittaa pitkän aikajänteen tarkastelua. Pitäisikin puhua kestävyydestä ja kymmenistä vuosista nykyisen kvartaalitalouden sijasta.
Tulevaisuuden ennakointi on tärkeää, jotta pääsemme kiinni sellaiseen kestävyysajatteluun, mitä uusi normaali vaatii. Vihreä siirtymä vaatii massiivisia muutoksia yhteiskuntaan. Muutos koskee niin arvoja, uusia hyvinvoinnin ja kestävyyden mittareita, investointiajattelun muutosta ja planetaaristen rajojen huomioimista kaikessa yritysten toiminnassa. Kestävät investoinnit ovat täysin muuta kuin pikavoitot vuosineljänneksen tulokseen keskityttäessä ja on siirryttävä lyhytnäköisestä ajattelusta pitkäkestoisen kokonaisuuden huomioivaan talousjärjestelmään. Ilmastokriisi ja luontokato ovat viimeistään opettaneet, että maailman resurssit ovat rajalliset.
”Kestävä kehitys tarkoittaa, että jätämme tuleville sukupolville yhtä paljon mahdollisuuksia, kuin meillä on ollut, ellei jopa enemmän.”
– Ismail Serageldin, Maailmanpankin pääjohtaja
Syitä, miksi yritysten on tärkeää varautua tulevaisuuteen
Ennakoiva ja muutokseen varautuva yritys saa kilpailuetua ja osaamispääomaa. Yritys saa kilpailuetua, kun osaamispääoma lisääntyy. Systemaattisesta tulevaisuusajattelusta tulee osa sen strategiaa. Ennakointi on kriittinen taito, jota edellytetään tulevaisuudessa jokaiselta yritykseltä. Ennakoiva yritys näkee metsän puilta ja ymmärtää paremmin kokonaisuuksia ja niiden välisiä ulottuvuuksia.
Liiketoiminnasta tulee entistä kannattavampaa. Yritys välttää turhat kustannukset. Se myös mahdollistaa paremman tuloksen varautumalla muutokseen ennakoiden systemaattisesti eri asioita, kuten asiakastarpeita ja sidosryhmäkäyttäytymistä. Kun yritys tarttuu tulevaisuustyöskentelyyn ja harjoittaa systemaattista ennakointia, myös liiketoiminnan kannattavuus lisääntyy. Tutkimusten mukaan yritykset, joilla on ennakointimekanismi käytössä yrityksessään, tekevät parempaa tulosta.
Yritys selviää paremmin muuttuvassa maailmassa. Ennakoimalla yritys kehittää tulevaisuusresilienssiä. Tulevaisuusresilienssin ytimessä on skenaarioajattelu, eli vaihtoehtojen jatkuva hahmottaminen ja niiden joukosta parhaimpien todeksi tekeminen. Se tarkoittaa yritykselle kykyä selvitä muuttuvassa toimintaympäristössä. Ennakoiva yritys ymmärtää epävarmuuden ja yllätysten olevan pikemminkin normaalitila kuin poikkeus. Ennakointikyvykkyys antaa eväitä yrityksen jatkuvaan uusiutumiseen.
Kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset
Hyvät kysymykset ovat tärkeämpiä kuin vastaukset ja kyseenalaistaminen on tarpeen, jotta saamme muutosta aikaan. Kysymysten tärkeyden ymmärsi kenties myös Albert Einsteinin äiti Pauline, jolla oli tapana kysyä pieneltä pojaltaan: ”Mitä kysymyksiä esitit tänään koulussa?” Hän piti viisauden alkulähteenä kysymysten esittämistä, ei niinkään valmiiksi pureksittuja vastauksia.
Me tarvitsemme luovuutta, uutta ajattelua ja innovaatiokykyä voittaaksemme ilmastonmuutoksen ja hillitäksemme luontokadon yhä nopeutuvaa tempoa. Nämä molemmat uhat vaikuttavat lapsiemme ja lastenlastemme tulevaisuuteen kenties yhtä ikävästi kuin sodat ovat tuoneet taakkaa sukupolvien ketjuun. Me kaikki luomme tulevaisuutta omilla valinnoillamme joka hetki.
Artikkelin kirjoittajan Vuokko Isokorven innostus ennakointityöhön kumpuaa yhteiskunnallisten ilmiöiden ja asioiden yhdistämisestä ja 25 vuoden työurasta finanssialan näköalapaikalla, sijoitusten maailmassa. Yrityksien tulevaisuustyöhön ja ennakointiin on löytynyt vaikutteita useista lähteistä, mm. Sirkka Heinosen tulevaisuustutkimuksesta. Tällä artikkelilla Visoko haluaa kannustaa ihmisiä ja yrityksiä ennakoimaan ja kysymään jatkuvasti kysymyksiä kestävyydestä, sekä tekemään parhaansa muutoksen aikaansaamiseksi sukupolvet huomioivaan kestävään tulevaisuuteen.
Viimeisimmät kommentit