Yhteistyötä Visokon kanssa

Visoko etsii osakasta tai yhteistyötä

Visoko on herättänyt markkinoilla kiinnostuksen ja tarvitsee lisäresursseja vastatakseen lähivuosien tarpeeseen sekä yritysvastuun kiristyvän lainsäädännön muutokseen. Visoko hakee osakasta yhteistoimintaan, konsultoinnista kiinnostuneen tahon kanssa tai muita yhdistämisen mahdollisuuksia.

Vaihtoehtoisesti Visoko hakee lisävoimia ja kasvua yhdistämällä työt yhteen vastuullisen, sopivan toimijan kanssa Visokon liikkeenjohdon konsultoinnin osalta. Jos asiakkaanne kyselevät yritysvastuun, kestävän kehityksen ja tulevaisuusennakoinnin palveluja, niin ota yhteyttä. Keskustellaan, mitä voimavarojen yhdistäminen voisi asiakkaillenne tarkoittaa.


Kuva soisesta siniruskeasta alueesta

Millaiselle taholle osakkuus tai yhteistyö sopii

Haluatko osakkaaksi kasvavalle vastuullisuuden toimialalle?

Kyselevätkö asiakkaanne vastuullisuuspalveluja yritykseltänne? Visoko haluaa neuvotella osakkuudesta, yhteistyöstä ja investoinnista Visokon liiketoimintaan kanssanne. Voitte olla esimerkiksi finanssi-, IT-, teknologia-, konsultointi-, koulutus- tai viestintäalan yritys.

Visoko on lähes kaksi vuotta toiminut kasvuhakuinen Startup ja sillä on skaalattava, uudistava ja kansainvälisten kasvumarkkinoiden potentiaalin liiketoiminta. Visoko erikoistuu kestävän rahoituksen ja ekologisen ympäristökonsultaation yhdistäjänä tuomaan hyötyä yrityksille konsultoiden, mentoroiden ja kouluttaen. Menetelmät on luotu digitaalisiksi, ketteriksi ja skaalattaviksi.


Mitä osakas tai yhteistyöyritys hyötyy

Yhdessä voimme tuoda asiakkaillemme lisäarvoa ja yhä asiakaslähtöisemmän palveluketjun. Osakkaalla on mahdollisuus hyötyä jo tehdystä kehitystyöstä.

Alalle tarvitaan toimijoita, koska palvelujen tarve kasvaa tulevan lainsäädännön myötä. Lakimuutos tukee vastuullisuuden konsultoinnin yritystoimintaa. Tarvitaan erilaisia työkaluja: sparrausta, kartoituksia, analyysejä, raportteja, vastuullisuuden tiekarttoja, visuaalista näkyvyyttä ja viestintää.

Visoko haluaa vastata haasteeseen ja auttaa näissä asioissa PK-yrityksiä – yhteistyössä sopivan tahon kanssa. Ennakointi on yrityksille järkevää. Markkinoilla on tulevina vuosina tarvetta erikoistuneille, skaalautuville ja asiansa osaaville kustannustehokkaille palveluntuottajille.

Tuleva lainsäädännön muutos

Kestävä rahoitus, taksonomia ja kiristyvä EU:n yritysvastuulaki laajentuvat koskemaan pakollisen raportoinnin osalta yli 50000 yritystä EU:n alueella – nyt vasta 11000 raportoi vastuullisuudesta. PK-yritykset tulevat seuraamaan suuryrityksiä arvoketjuissa. Tällöin vastuullisuuden palvelujen tarve kasvaa. Tilanteen ennakointi antaa vastuullisuuteen panostaneille yrityksille kustannushyötyä ja etulyöntiaseman. Vastuullisuus ei ole enää yrityksillä valinta, vaan elinehto.

Miksi Visoko on hyvä kumppani

Visoko on arvopohjainen yritys, joka tekee luotettavasti sen mihin ryhtyy. Visoko panostaa laatuun ja asiakkaiden kuunteluun, reagoiden ketterästi muuttuvaan tarpeeseen.

Visoko on lähtenyt liikkeelle edelläkävijänä, koska lainsäädäntö ei ole vielä ohjannut tekemistä. Yritysten huomio on ollut pandemian, Ukrainan tilanteen, energiakriisin sekä suhdannetilanteiden haasteissa. Markkinoilla on toistaiseksi niukasti kilpailua, koska lainsäädäntö on pakottanut vasta suuryritykset liikkeelle. Visokon erityisosaaminen on kestävässä rahoituksessa ja ekologisessa ympäristökonsultaatiossa.

Visoko on kehittänyt konseptinsa käytäntöön pilottiasiakkaiden ja vahvojen yhteistyöyritysten Vision Factoryn ja Metodixin kanssa. Visoko toteutti ELY-kehitys- ja pankkirahoituksen avulla laajan 1,5 vuoden kehittämisprojektin. Business Finlandin Innovaatiohankkeessa Visoko lähti viemään eteenpäin uudistavaa, luonnon ja ympäristöarvot vahvasti huomioivaa ekologista ja näkemyksellistä toimintaa mm. verkkokurssiensa avulla.

Kehittämisen, tuotteistamisen ja liiketoiminnan palvelumuotoilun avulla syntyi asiakkaille tarpeiden mukaisesti räätälöity kestävän hyvinvoinnin, -kehityksen, -rahoituksen, -sijoituksen ja tulevaisuudenennakoimisen työkalupakki.

Osakepohjan laajentamisella tai yrityskaupalla Visoko hakee markkinoilta vahvaa kilpailuasemaa, kasvumahdollisuuksia ja resurssointia. Yhteistyöhön lähtevä yritys saa kumppaniksi kehitystyöhön panostaneen, luotettavan toimijan.

Muuta Visokosta

Visokon kotisivut ovat laadukkaat, sisältäen englannin kieliversion. Yrityksen logo on EU-tavaramerkillä suojattu. Sertifikaatti ja vastuullisuusohjelma sekä referenssit ja markkinointikanavat löytyvät kotisivuilta. Markkinointia on tehty aktiivisesti useissa sosiaalisen median kanavissa. Yrityksellä on blogi. Liiketoiminnan prosessit on dokumentoitu, suojattu ja aineeton omaisuus tavaramerkein turvattu. Verovelkaa ei ole ja yrityksellä sekä omistajalla on hyvä maine ja useita suosittelijoita. Visokolla on laajat verkostot ja yritystyötahot, joten laajat toimeksiannot ovat mahdollisia.

Tällä hetkellä Visoko työstää Ekokompassia ja STF-sertifikaattia tavoitteenaan saada molemmat vuonna 2022. Visokolla on ennestään Green Care Luontovoima-laatumerkki.


Arvot johtavat yrittäjän luonnon ja hyvinvoinnin suuntaan

Visokon arvoihin kuuluu kunnioittavasti, hyväntahtoisesti, rohkeasti ja läpinäkyvästi toimiminen. Visoko on strategisen muutosjohtamisen, kestävän hyvinvoinnin ja toimialojen uudistamisen tienraivaaja. Visokon perustajalla on tavoite rajata ja selkeyttää tekemistään. Koko vastuullisuuden liiketoiminnan ostaminen on neuvoteltavissa, samoin nykyisen omistajan työpanos siihen liittyen.

Arvot johtavat perustajan yrittäjyyden suuntaa yhä enemmän uudistamiseen ja erityisesti luonnon, luontoterveyden ja -hyvinvoinnin huomioimiseen. Osakkuuden tai myynnin myötä tavoite on eriyttää toiminnot liikkeenjohdon konsultoinnin ja luontoperustaisten palvelujen osalta.


Liikkeenjohdon konsultointi vaatii resursseja menestyäkseen. Osakkuudet, pääomasijoittaminen ja yhteistyö olisivat luonnollinen jatkumo kilpailukyvyn parantamiselle sekä hyvälle kehitystyölle.

harmaa järvimaisema, etualalla vihreää kasvillisuutta ja valkeita suopursuja

Yhteys luontoon on avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja Visokon toiminnan kulmakivi.


Kysy lisää Visokosta, osakkuudesta ja mahdollisesta yrityksen liiketoimintaan sijoittamisesta sekä yhteistyöstä!

info@visoko.fi


Saattaisit pitää myös näistä artikkeleista

Vastuullisuus on tulevaisuuden tilaustyö

Visoko tarjoaa PK-yrityksille ketterän ja kustannustehokkaan resurssin yritysvastuun strategiseen tekemiseen. Visokon yhtenä tavoitteena on lisätä tietoisuutta siitä, että yritysten vastuullisuus parantaa niiden markkina-arvoa. Yritys kestävänä sijoituksena...

Arvot kannattelevat Visokon vastuullisuutta

Visoko luo arvoa tuomalla kestävän kehityksen ja vastuullisuuden liiketoiminnan ytimeen. Visoko tarjoaa strategista liikkeenjohdon konsultointia ja luontoperustaisia hyvinvointipalveluja. Luonnolle altistuminen kannattaa. Strateginen vastuullisuustyö mahdollistaa...

Yritykset ovat yhteiskunnan suurin positiivinen muutosvoima

Viimeiset vuodet avasivat Visokon perustajan silmät tarpeelle auttaa suomalaisia yrityksiä ja yhteiskuntaa vihreämpään suuntaan. Visoko luottaa kestävän kehityksen ja vastuullisuuden keinovalikoimaan, jossa arvot ovat perusta ja luonto on vihreä lanka. Vastuulliset...

Tulevaisuuden ennakointi yritysten menestystekijänä

Ennakointi on pakollinen osa tulevaisuuden menestystekijöitä yrityksissä ja organisaatioissa. Ennakointiosaamisessa on erityisen tärkeää nähdä erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia ja taidosta hahmottaa näihin tulevaisuuksiin johtavat polut. Ennakoinnissa on kyse...

Musta joutsen yllättää ja opettaa

Luonto selviää ilman ihmistä, mutta ihminen ei ilman luontoa. Musta joutsen saapui taasSe tuli kutsumatta, ennalta arvaamatta, pyytämättä - maailmanlaajuinen Covid-19 virus, joka leviää eri muunnoksina ja on mahdollisesti uusi normaali myös länsimaissa. Tilanteeseen...

Nuorissa on tulevaisuus

Etenkin nuoret ovat huolissaan maapallon ja luonnon tilasta. Niinpä Visoko kuuntelee mielellään, mitä mieltä nuoret ovat jamitä asioille pitäisi tehdä:• Ihmisiä pitää motivoida ajattelemaan• Ympäristölait tulevat!• Kaikilla yrityksillä ei ole valmiuksia• Vihreämpi...

Visoko täyttää kaksi vuotta

Missiomme on auttaa ihmisiä ja yrityksiä hyvinvointiin inhimillisen ja kestävän yrityskulttuurin, luontopalveluiden ja ennakoinnin keinoin.  A foggy day in the forest at morning Katsaus menneeseen vuoteen 2022 Visokon perustaja Vuokko Isokorpi näkee...

Yhteiskunnallinen yritys -merkki Visokolle

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Yhteiskunnallinen Yritys -merkin Visoko Oy:lle Visoko Oy:lle on myönnetty Yhteiskunnallinen Yritys -merkin käyttöoikeus osoituksena liiketoiminnallisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden onnistuneesta yhdistämisestä. Tamperelainen...

Lahjoitus Luonnonperintösäätiölle Visokolta

LAHJOITUS VUODEN 2022 OSALTA VERKKOKAUPAN MYYNNISTÄ Visoko on ohjaa 5 % verkkokaupan vuoden ostoistaan Luonnonperintösäätiöille. Vuoden 2022 osalta osalta tämä lahjoitus päätettiin kohdentaa Luonnonperintösäätiön Aktivistimummojen mummonmetsään. "Aktivistimummot tukee...

Visokon liiketoiminta myynnissä

Ympäristövastuuseen erikoistunut Visoko Oy myynnissä Visoko Oy:n ympäristövastuun konsultointiin erikoistunut digitaalinen liiketoiminta ja sertifioidut konseptit ovat myynnissä. Kehitetty palvelumalli on skaalattava ja integroitavissa joustavasti ostajan tarpeisiin...